Ideasta projektiksi

Keväällä mietin iltavuorossa töissä ollessani vähän vapaa-ajan aktiviteettia tälle vuodelle ja sain idean Suomen päästä päähän pyöräilystä. Onhan sitä kaikkea muutakin tullut touhuttua aikaisimpina vuosina, mm. Erna Retk Virossa pariin otteeseen, joitakin Nijmegenin marsseja ja tietenkin jokavuotiset Kaukopartiohiihdot. Vakuuttelin itselleni,että kyllähän sen pyöräilynkin pitäisi sujua kun sitä osaa "kävellä ja reppua kantaa". Sitä paitsi, jotenkin tuntui siltä, että tarvitsen vaihtelua näihin sotilasurheiluharrastuksiin, mutta ajattelin, että tarvitsen kaverin mukaan että matka sujuisi mukavammin.

Jussi Kiira

Kerroin Jarille (Jari Tarvus) suunnitelmistani ja sain Jarista kaverin reissulle ilman isoimpia houkutteluja. Olin todella tyytyväinen asiasta, koska Jari on ollut kaverina monissa kilpailuissa ja tapahtumissa ennenkin. Sitä paitsi hänellä on todella rautainen kunto ja vankka kokemus pyöräilystä. Onhan hän entinen täyden matkan triahlonisti! Lisäksi hän on aika tavoitteelinen kaveri ja hänen kanssaan hommat onnistuu. Jari ideoi heti alkuun reittimuutoksen, mikä oli hyvä idea. Olin nimittäin aluksi suunnitellut. että lähtisimme liikkeelle Kilpisjärveltä, mutta Jari sanoi että se ei ole ihan Suomi päästä päähän vaan Nuorgam olisi oikea lähtöpaikka. Näin tehtiin päätös että tehdään homma kunnolla, eikä helpomman kaavan mukaan.

Jari Tarvus
Idea oli jo edennyt jo projektiasteelle ja kotona mainitsin asiasta ruokapöydässä jonkin asian sivulauseessa tunnustellen vaimon mielipidettä asiaan. Poikani Jesse ilmoitti heti kovaan ääneen että hän haluaa mukaan. Vaimo jäi hiljaa katsomaan keskusteluamme ja varmaankin miettimään mihin se ukko on tällä kertaa menossa. Keskustelu Jessen kanssa koski Jessen ikää ja sitä, että reissu vaatii kovan treenin että jaksaa viedä homman loppuun. Mietin, että Jesse on kuitenkin vasta 14-vuotias ja täyttää 15 heinäkuussa ennen suunniteltua reissua. Hän on kuitenkin aktiivinen kiekkonuori ja rankka kiekkokausi on takana. Peruskuntotreeninä matka olisi aika kova, mutta jos me huollamme ja opastamme nuorta miestä, niin homma ei olisi kuitenkaan mahdoton. Jesse otettiin meidän kolmanneksi pyöräilijäksi ja on luultavasti tässä maassa nuorin kaveri joka hommaan ryhtyy!

Jesse Kiira

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti